maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa

Oon nyt ollu viis viikkoa työssäoppimas ja kolme olis vielä jäljellä. Tykkään hirveesti olla Anttilas töis, koska on niin paljo tekemistä ja aika menee nopeesti. Työporukkaki on mukava. Tähän mennes oon tehny muutamia esillepanoja ja perus hyllyjen täyttämistä. Varaston puolella oon ollu muutaman kerran hyllyttämäs tavaraa pois. Esillepanoista tykkään eniten, koska niissä on vähän haastetta. Ihanaa, kun muhun luotetaan niin paljon ja aina sanotaan vaan: "Sä saat tehä tän, ku sulla on niin hyvä silmä. Kyllä sä osaat." Ja työn jälkeen on kiva saada positiivista palautetta. Tietää, että on onnistunut, eikä oo tullu tehtyä turhaa työtä. Viime viikon työntekemistä häiritti vähän, kun mulla oli vasen ranne jotenki rasittunut, ja se oli tosi kipee. Koko viikon jouduin pitämään siinä tukea, et sain sillä jotain edes tehtyä. Viikonloppuna näin Hannaa ja Meeriä, ja juhlittiin Meerin 19v. synttäreitä. Kahenkympin kriisi pian edessä!

Kirjotuksetkin on nyt ohitte, joten mieli on syystäkin korkealla. Hirvee stressi niistä oliki ja nyt saa huokaista helpotuksesta. Hetken aikaa pitää vielä jännittää, että mitkä arvosanat sieltä tulee. Mutta ylioppilaslakki todennäköisesti on ansaittuna! Seuraavaks pitää ruveta keskittymään amiksen opinnäytetyöhön ja näyttöihin, että saan sieltäkin paperit pihalle. Sitte olis toisen asteen koulut käytynä ja suunta eteenpäin. Pitäisi vain tehdä ammattikorkeiden ja yliopistojen haut ennekö ne menee umpeen.

Aurinko on ruvennu paistamaan siihen malliin, et mun piti kaivaa kevättakit esiin. Tykkään tosi paljon mun maastotakista. Se on Tsekkiläinen Vz 95 parka ja ostettu Varustelekasta. Se on miesten takki ja siks aika iso, ja jouduinki ite vähän pienentämään sitä. Tykkään valtavan suuresta hupusta, minkä saa halutessaan piiloon vetoketjutaskuun. Taskuja tässä takissa löytyyki vaikka muille jakaa. Takissa on myös irrotettava vuori, mikä on ihanan lämmin ja pehmoinen. Takki siis tosi hyvä talvikäytössä. Takin pitäisi kestää vettäkin, mut en oo vielä ite päässy kokeilemaan, koska sain tän vasta viime marraskuussa. Tää on siis joka sään takki ja varmaan ikuisuuden kestävä. Peukutukset armeijatakeille!

Sorruin ostamaan myös uuden takin ja kävikin lompakolle aika kalliiksi, mutta pakko oli saada. Seppälästä löysin farkku/nahkatakin tyylisen, vaikken tiiäkkään mitä materiaalia se oikeesti on. Oli hauskan näköinen idea laittaa hihat eri materiaalista. Oon hurahtanu vihreeseen väriin, ja se oli kans yks asia mikä pakotti mut ostamaan tän takin. Rakkaus leimahti totaalisesti, kun näin koristeniitit. Lovelovelove! En malta oottaa, et pääsen käyttään takkia kesän festareissa.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti